Takaisin
 

JUNIORILUPAUS ALISA PÖLLÄNEN CLASSICIIN

Classicin naisten liigajoukkue kiinnitti riveihinsä savonlinnalaisen Alisa Pölläsen. 16-vuotias hyökkääjä on pelannut aiemmin Top Teamissa salibandyn nuorten SM-sarjaa ja naisten kakkosdivisioonaa. Hän keräsi tehot 15+2 nuorten SM-sarjassa viime kaudella, ja hän oli kesän 2010 talenttileiriläisten joukossa.

Salibandyn lisäksi Pöllänen on pelannut menestyksekkäästi jääkiekkoa SaPKossa. Viime kaudella hän pääsi esittelemään taitojaan N18-maajoukkueessa.
Classicin päävalmentaja Irina Peltola kertoo, että Pöllänen on nyt valinnut päälajikseen salibandyn. Hän muuttaa Tampereelle ja aloittaa syksyllä opinnot Tampereen ammattiopistossa.
– Pöllänen on ikäluokkansa lahjakkaimpia junioreita, Peltola kehuu.

Pöllänen liittyy joukkueeseen elokuun alkupuolella. Mukaan tulee tuolloin myös maalivahti Jonna Mäkihonko. Hän muuttaa Tampereelle Sveitsistä, missä hän pelasi UHC Höfenissä. Mäkihonko torjui viimeksi Suomessa ykkösdivisioonassa kaudella 2007–2008, kun TuuU nousi liigaan.

Lisätiedot:
Päävalmentaja Irina Peltola puh.0400 927 633 


Uutisen tallensi an 09.07. klo.08:09. Uutinen on luettu 778 kertaa.

Takaisin
© AH-Multimedia & Salibandy Club Classic 2010