Takaisin
 

MÄKIPÄÄ VAHVISTAA CLASSICIA KENTÄLLÄ, PASANEN VALMENNUKSEEN

Classicin liigamiehet aloittivat yhteisen harjoittelun viime viikolla. Koossa on 26 pelaajan porukka, joiden joukosta löytyy viisi uutta liigamiestä ja yhdeksän oman juniorimyllyn tuotetta. Classic nappasi riveihinsä Ilkka Mäkipään, joka siirtyy joukkueeseen Sveitsin liigan SV Wiler-Ersigenistä. Hyökkääjä on pelannut aiemmin Tampereella Gunnerssissa. Jussi Korhonen, Heikki Hätönen ja Jouko Honkanen puolestaan vaihtoivat  Trackersin Classiciin. Maalivahtiosastoa vahvistaa Tomi Ikonen,joka edusti viime kaudella Josbaa.

Classicin tuore päävalmentaja Ray Backman kuvailee joukkuetta sekoitukseksi, jossa ei juuri ole "väliinputoajia".
- Mukana on 15 erittäin kokenutta pelaajaa ja nuoret ovat sitten
todella nuoria, hän sanoo.

Juniori-ikäisistä osa on mukana koko kauden, osa kokeilemassa kesän
ajan. Backman toivoo, että osa päätyy suuriin rooleihin pelikaudellakin.
- Tilannetta päivitetään uudelleen elo-syyskuussa.

Backmanin mukaan hyökkäyspää ja maalivahtiosasto ovat reilassa, mutta puolustukseen tarvitaan profiilipelaaja.

Managerin tehtäviä nykyisin hoitava Pasi Peltola kertoo, että
puolustaja on parhaillaan haussa.
- Olen tyytyväinen joukkueen ja taustojen tilanteeseen. Ensi kaudeksi Sveitsiin lähtevien Mikko Leikkasen ja Asser Jääskeläisen kanssa on tehty pitkäaikaiset sopimukset. He pelaavat Classicissa kun palaavat Suomeen. Sami Nyman kuntouttaa polveaan ja jatkaa seuran markkinointitiimissä. Marko Lakanen liittyy kauden aikana joukkueeseen riippuen jalan kuntoutumisesta.

Uutta miesten valmennuksessa myös on Kati Pasanen, joka on toiminut aiemmin Classicin naisten liigajoukkueen valmentajana. Pasanen vastaa erityisesti miesten fysiikkavalmennuksesta, ja konsultoi myös naisten joukkuetta tarpeen vaatiessa. Pasanen muistuttaa, että fysiikka- ja lajitreenit nivoutuvat yhteen, eikä niitä pitäisi ajatella erillisinä.

- Alku menee seuratessa, millaisia urheilijoita nämä miehet ovat. Aion korostaa matalatempoisen ja huoltavan harjoittelun merkitystä. Teemme monipuolisia koordinaatioharjoituksia sekä ohjattuja alku- ja loppuverryttelyitä, Pasanen kertoo.

- Onhan tämä miehille uusi juttu, kun nainen on valmentajana. Eivät
he vielä ole uskaltaneet hangoitella vastaan, hän naureskelee.

Classic miehet:

Maalivahdit:
Eetu Hakkinen
Tomi Ikonen
Jussi Viitanen

Kenttäpelaajat:
Niko Juhola
Petri Widgren
Simo Korteniitty
Lassi Ylisiurunen
Lassi Vänttinen
Vesa-Matti Virtanen
Joona Nieminen
Matti Vapaniemi
Jussi Lehtinen
Mika Savolainen
Jussi Korhonen
Heikki Hätönen
Jouko Honkanen
Ossi Ojala
Nico Salo
Ilkka Mäkipää
Sami Johansson
Krister Savonen
Markus Kulmala
Jyri Järvinen
Aku Petälä
Anssi Ojala
Markus Lehtivuori

Päävalmentaja: Ray Backman
Valmentajat: Kati Pasanen ja Tero Karppanen Konsultti Rauno Korpi
Joukkueenjohtaja: Matias Maijala ja Juuso Koskinen
Huoltajat: Veli-Matti Koivunen ja Mikko Kauppala
Manageri: Pasi Peltola
Fysioterapeutti: Mark Lehtimäki
Kuljetuspäällikkö: Pekka Braks










Uutisen tallensi an 01.06. klo.22:11. Uutinen on luettu 1354 kertaa.

Takaisin
© AH-Multimedia & Salibandy Club Classic 2010