C94 POIKIEN KAKSIJAKOINEN VIERAILU KUOPIOSSA
C94 poikien SM-sarjan itälohko jatkui sunnuntaina Kuopiossa. Pelipaikkana oli parkettialustainen Studentia, sillä IC-Akatemia ja KSS ottivat toisistaan mittaa kaupungin ykkösareenalla. Kotijoukkue KSS käyttikin kotietunsa todella mallikkaasti ja otti kahdesta ottelustaan kolme pistettä. Classic puolestaan joutui ensi kertaa taipumaan molemmissa otteluissaan kun taas Classic Karelia palasi voittojen tielle parin heikommin sujuneen turnauksen jälkeen.
Classic - Erä 4-7 (0-1, 2-3, 2-3)
Tamperelaisten ensimmäinen peli oli Classicin ja Erän kohtaaminen. Erä, joka johtaa lohkoa tappioitta, otti tästäkin ottelusta loppujen lopuksi selkeän voiton. Classic pelasi kuitenkin todella hyvän peli, kuten aiemmin toistakin sarjan suosikkia Tiikereitä vastaan. Valitettavasti hyvistä esityksistä ei kuitenkaan pisteitä jaeta, jos vastustaja tekee maaleja enemmän. Huomioitavaa ottelussa oli myös Classicin pysyminen poissa jäähyaitiosta vaikka ottelun puolivälissä mahdollisuuksia tunteen purkauksille olikin ilmassa. Joukkue kuitenkin hyvin kokosi itsensä ja keskittyi nyt pelaamiseen loppuun saakka.
Classic perheen parhaimmistoa tässä pelissä olivat kaksi maalia syöttänyt Henrik Karppanen sekä mm. komean rystyswingin esittänyt Jesse Hakovirta.
Linkki pöytäkirjaan.
Classic Karelia - Sbandy 11-0 (0-0, 7-0, 4-0)
Classic Karelia sai ensimmäisessä ottelussaan vastaansa Sbandyn Lahdesta. Lahtelaiset olivat pelanneet tiukan pelin Tiikereitä vastaan aiemmin päivällä ja se kyllä näkyi heidän liikkeessä ottelun vanhetessa. Ensimmäinen erä oli vielä varsin tasaista vääntöä, mutta toisen ja kolmannen erän kuluessa Sbandyn liike alkoi hiipua ja Classic Karelia pääsi naputtelemaan maaleja taululle vastaiskuista. Kolmannessa erässä sekaannusta aiheutti jäähysuma, jonka ansioista ottelukin venyi yli aikataulun.
Koko joukkue pelasi hyvän ottelun, mutta Classic perheestä esiin täytyy ehdottomasti nostaa komean nollapelin pelannut Lassi Haukioja sekä tehot 4+1 nakuttanut Timo Vuojamo.
Linkki pöytäkirjaan.
KSS - Classic 5-0 (1-0, 3-0, 1-0)
Classicille pitkän päivän toinen ottelu oli tuskallinen jo Lappeenrannan reissulla. Samanlainen meno jatkui, kun joukkue kohtasi Kuopiossa isäntäjoukkue KSS:n. Classicin puolella kierroksia oli jälleen koneessa, mutta jostain syystä isompaa vaihdetta ei saatu millään päälle. Pelissä ei sinänsä ollut mitään vikaa, jokainen taisteli tilanteissa ja saatiinpa pallo muutamaan otteeseen kaverin maalin putkiinkin, mutta se jokin viimeinen terävyys pelistä puuttui. Tähän kun lisätään kuopiolaisten hyvä joukkuepelaaminen ja mainiosti onnistunut maalivahti, oli tuloksena tappio myös toisesta ottelusta.
Classicin joukkueesta on tässä ottelussa hankala nostaa ketään yksittäistä pelaajaa esiin. Kukaan ei erottunut joukosta niin hyvässä kuin huonossakaan.
Linkki pöytäkirjaan.
Koo-Vee - Classic Karelia 4-5 (1-1, 3-0, 0-4)
Turnauksen viimeisessä ottelussa tamperelaiset Koo-Vee ja Classic Karelia kohtasivat toisensa Savon sydämessä. Alkuasetelmat otteluun olivat mielenkiintoiset, sillä molemmat joukkueet taistelevat tiukasti pääsystä pudotuspeleihin. Lisäjännitystä toi ensimmäisen kohtaamisen tasapeli, jonka seurauksena kummallakaan joukkueella ei ollut varaa tappioon.
Ensimmäinen erä oli varsin tasaista peliä ja molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Kertaalleen molemmat joukkueet myös maalinteossa onnistuivatkin. Toisessa erässä peli jatkui edelleen tiukkana, kuten ennaltakin sopi arvata, mutta nyt poikkeuksena edelliseen erään oli se, että vain Koo-Vee onnistui maalinteossa. Toiselle erätauolle siirryttiinkin lukemista 1-4 ja siinä vaiheessa jo muutama Classic Karelian peluri ehti ehkäpä ajatella, että olisiko parempi jo lähteä kotia kohti. Mutta kuten hyvin tiedetään, kestävät tasaiset ottelut 45 minuuttia ja maaleja voi tulla lyhyessäkin ajassa.
Kolmas erä olikin varsinainen trilleri. Erän alkupuolella Classic Karelia onnistui heiluttamaan Koo-Veen maaliverkkoja kahteen otteeseen, mutta sen jälkeen pelistä tuntui muodostuvan varsinainen asemasota. Muutosta tähän saatiin, kun puolitoista minuuttia ennen ottelun loppua Lassi Toriseva poistui Classic Karelian maalinsuulta ja Tomi Kolkkanen tuli kuudenneksi pelaajaksi kentälle. Classic Karelia ehti pelata kuudella viittä vastaan vajaan minuutin kunnes Markus Kaivanto toimitti palloa maalille ja Classic Karelian riemun nostatti Tomi Kolkkanen, joka ohjasi pallon maaliin. Mutta eipä näytelmä jäänyt vielä siihen, sillä Classic Karelian juhlinta nousi vieläkin korkeammalle tasolle, kun Vertti Wigren iski pallon vielä kertaalleen Koo-Veen verkkoon ajassa 44:44. Lopussa Koo-Vee ei enää onnistunut toimittamaan palloa vaarallisille paikoille ja niinpä Classic Karelia otti komean voiton rakkaasta paikallisvastustajastaan.
Tässä ottelussa esiin pitää nostaa Oskari Västilä, Markus Kaivanto, Ville Lahdensivu, Vertti Wigren ja Panu Punkari viisikko, joka oli kaikissa Classic Karelian maaleissa mukana. Lisäksi kiitosta pitää antaa hyvin pelanneelle alivoimalle, sillä tässä ottelussa Koo-Veen vaarallinen ylivoima ei saanut mitään aikaan.
Linkki pöytäkirjaan.
C94 poikien osalta pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua kotiturnauksella Tampereen Tenniskeskuksessa. Silloin päivän ensimmäisessä ottelussa on jälleen luvassa hegemoniaottelu, kun Classic ja Classic Karelia kohtaavat toisensa. Tervetuloa paikalle kannustamaan poikia!
p.s. Kiitokset jälleen kerran Pekalle turvallisista ja hyvistä kyydeistä! |