Takaisin
 

IC AKATEMIA A-JUNNUT HAKI PISTEET KUOPION SALIBANDYSEURALTA

Joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kaltaista maali-iloittelua ei ihan saatu tällä kertaa aikaiseksi, mutta kiitettävät 21 maalia pelissä kuitenkin yhteensä tehtiin.

KSS – IC Akatemia 7-14 (3-2,0-5,4-7)

Tällä kertaa IC :tä vastassa oli aivan erilainen joukkue kuin joukkueiden edellisellä tapaamisella. Nyt vastaan tuli hyvällä taisteluilmeellä varustettu KSS :n joukkue, joka pelasi niillä vahvuuksilla ja resursseilla, jotka sillä oli ja käytti ne kyllä tappiosta huolimatta hyvin. KSS :n pelityyli teki IC :n pelaamisen aluksi vaikeaksi ja niinpä ensimmäinen erä kirjattiinkin kotijoukkueelle, joka voitti sen tasaviisikoin jopa 3-0. IC tosin pääsi kaunistelemaan erälukemia kahdella ylivoimamaalilla. Pelillisesti KSS onnistui erässä hyvin kun taas IC :n avauserä oli suhteellisen vaatimaton.

Toisessa erässä IC :n rutiini ja erinomaisen varma pallollinen pelaaminen alkoi näkyä myös tulostaululla KSS :n erinomaisesta maalivahtipelistä huolimatta. Kun maaleja mätettiin takatolpalta tyhjiin, niin ei siinä maalivahdille paljoa mahdollisuuksia annettu. Paikkakuntalaiset katsomossa ihastelivatkin sitä, miten ihmeessä IC aina pääsi ylivoimahyökkäyksiin ja päätti ne vieläpä tappavan tehokkaasti. Ja kun vauhtiin kerran päästiin, niin ei siinä KSS :n ajassa 31.15 ottama aikalisäkään auttanut. Erä oli selvästi huomattavasti ensimmäisestä erästä peliään parantaneen IC :n, joka ei kotijoukkueen pyristelyistä huolimatta antanut sille mitään mahdollisuuksia. Toinen erä oli pelillisesti selvästi tämän ottelun tasokkain.

Ottelun viimeisen erän jatkettiin edellisen ”nuoteilla” joskin siinä oli paljon erikoistilannepelaamista. Ennen erän puolta väliä tilanteessa 10-4 vierasjoukkueen keskittyminen kontrolloituun pelaamiseensa vähän herpaantui. Tuloksena oli pelin loppuun järjestetty enemmän tai vähemmän hallittu maalintekokilpailu, jonka senkin vierailijat veivät lukemin 4-3.

IC :n näkövinkkelistä katsoen ottelu oli ns rutiinivoitto, jossa ei suurempia hienouksia ”viljelty”, vaan tehtiin tarvittava voittoon riittävä suoritus. Se palkittiin kuitenkin tällä kertaa sarjasijoituksen paranemisena ja tässä vaiheessa lohkon kolmossijalla.

6.19   0-1 Sami Johansson (Nico Salo) yv
8.54   1-1 Ollimatti Karttunen (Mikko Holopainen)
12.07 2-1 Kasperi Pöyhönen (Jussi Hiltunen)
16.13 3-1 Ollimatti Karttunen (Olli Koskinen)
17:36 3-2 Sami Johansson (Nico Salo) yv

24.58 3-3 Niko Juhola av
28.45 3-4 Lassi Ylisiurunen (Markus Kulmala)
31.15 3-5 Markus Lehtivuori (Joni Henttonen)
33.46 3-6 Sami Johansson (Markus Lehtivuori)
39.05 3-7 Sami Johansson (Niko Juhola)

40.23 3-8 Asser Jääskeläinen (Niko Juhola) yv
40.38 4-8 Aleksi Viinikainen (Ollimatti Karttunen)
45.29 4-9 Sami Johansson (Niko Juhola)
47.44 4-10 Ossi Ojala (Nico Salo) yv
48.59 5-10 Joona Kiminki (Henri Niskanen)
52.11 5-11 Sami Johansson (Niko Juhola)
52.30 6-11 Iiro Lankinen (Jussi Hiltunen)
52.55 6-12 Anssi Ojala (Nico Salo)
53.16 7-12 Iiro Lankinen (Jonni Koskinen)
56.19 7-13 Lassi Ylisiurunen (Markus Kulmala)
56.34 7-14 Sami Johansson (Niko Juhola)


Jäähyt: KSS 4 x 2 min ja IC 3 x 2 min


Uutisen tallensi 01.02. klo.00:49. Uutinen on luettu 572 kertaa.

Takaisin
© AH-Multimedia & Salibandy Club Classic 2010