Takaisin
 

CLASSIC UINUI KOHTALOKKAASTI HAPPEEN VIERAANA

Classicin kolmannen erän kiri toi joukkueen maalin päähän, mutta kotijoukkue Happee piti arvokkaat pisteet lopulta maalein 8-6 (4-3, 3-1, 1-2). Classicin kohtaloksi koituivat surullisen heikot minuutit ensimmäisessä ja toisessa erässä.

- Peli kaatui tänään kahteen mustaan hetkeen ekan ja tokan erän lopuilla. Meidän pelistä katosi hetkeksi maltti ja kaveri pääsi tekemään helppoja maaleja nopeaan tahtiin, Classicin valmentaja Pasi Peltola manasi.

Happee siirtyi avauserässä 2-2-tasatilanteesta 4-2-johtoon kahdella Lasse Riitesuon ylivoimamaalilla puolen minuutin sisään. Toisessa erässä puolestaan kotijoukkue repäisi 5-4:stä kolmen maalin karkumatkalle Jami Mannisen ja Joonas Kaasalaisen osumilla 23 sekunnin välein.

Päätöserässä Jussi Lehtinen toi Classicin 7-5:een ylivoimamaalilla ja kapteeni Vesa Punkari kavensi 7-6:een erän puolivälissä. Loppukiri jäi kuitenkin tehottomaksi ja lopulta Happeen Joonas Pylsy ratkaisi pelin osumalla tyhjiin reilu minuutti ennen loppua.

- Luotiin paljon paikkoja etenkin toisessa ja kolmannessa erässä, mutta ei tällaisella pelillä pisteitä heru. Paljon pitää muuttua huomiseksi OLS-peliin, Peltola totesi.

Classic aloitti vahvasti, kun Niko Juhola iski alkuun kaksi maalia Marko Lakasen syötöistä. Kaksikko saikin Peltolan kehut yhdessä vahvaa puolustuspeliä esittäneen Matti Koskelan kanssa.

Classic yöpyy Jyväskylässä ja jatkaa sunnuntaina matkaa Ouluun, jossa paikallinen Luistinseura isännöi joukkuetta. Happee nousi voitollaan pisteen päähän neljäntenä majailevasta Classicista, joten sunnuntain pelillä on iso merkitys kotiedun kannalta.


Happee - Classic 8 - 6 (4 - 3, 3 - 1, 1 - 2)

0-1 2.32 Niko Juhola (Marko Lakanen)
0-2 5.30 Juhola (Lakanen)
1-2 6.25 Jami Manninen (Joonas Pylsy)
2-2 10.42 Paul Kotilainen (Arto Mikkonen)
2-3 14.02 Lasse Riitesuo (Kotilainen) yv. sr.
2-4 14.30 Riitesuo (Kotilainen) yv.
4-3 18.55 Adrian Zimmermann (Vesa Punkari) yv.
5-3 34.45 Riitesuo (Manninen) yv.
5-4 35.28 Matti Koskela (Markus Vuorinen)
6-4 37.30 Manninen
7-4 37.53 Joonas Kaasalainen (Janne Oinonen)
7-5 43.59 Jussi Lehtinen (Lassi Vänttinen) yv.
7-6 50.12 Punkari (Mika Savolainen)
8-6 58.44 Pylsy (Manninen) tm.

Jäähyt: Happee 4x2 min, Classic 2x2 min.

Maalivahtien torjunnat: Eero Kosonen 3+7+10=20, Jussi Viitanen 3+3+5=11.

Yleisöä: 453.

LUE LISÄÄ URHEILU-UUTISIA:
             



Uutisen tallensi LJ 23.01. klo.21:15. Uutinen on luettu 2664 kertaa.

Takaisin
© AH-Multimedia & Salibandy Club Classic 2010