CLASSIC II TIPUTTI OILERSIN LIIGAJOUKKUEEN CUPISTA
Classicin naisten kakkosjoukkue tiputti lauantai-iltana Espoon Oilersin liigajoukkueen jatkosta YleX Cupissa. Classic eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittolukemin 8-3.
Liigakokemus liikaa Oilersille
Entiset liigatähdet Petra Mäntynen-Jenni Nikkanen-Veera Molkka näyttivät kuinka pallo laitetaan liikkeelle ja tuloksena oli tukku komeita maaleja. Eniten espoolaisia hassutti Jenni Nikkanen (1+6), Mäntynen paukutti neljä maalia ja Molkka kolme, joista viimeisen tyhjiin vain neljä sekuntia ennen loppusummeria.
Koko joukkue taisteli puolustuksessa esimerkillisesti; esimerkiksi Kiira Joki lähes lensi kentällä, Tiina Kukkasniemi kirmasi kuin polvea ei olisi koskaan leikattukaan ja Johanna Laurila hoiti loput. Pahimpien espoolaisvetojen eteen ehti lähes aina mainiosti torjunut juniori-ikäinen maalivahti Pauliina Hietanen. Potkua Classicin taistelulle antoi saunaillan odottelun lisäksi varmasti myös kannustamaan saapunut edustusjoukkue sekä aivan käsittämättömässä (epä)vireessä ollut rumpali. Taulu kuntoon, Huittinen!
Aina hengessä mukana, Norman
|